Kesä tykkimiehenä v. 1942

TIIVISTELMÄ HARRI LOMMIN KIRJOITUKSESTA ”KESÄ TYKKIMIEHENÄ V. 1942
Tekstin tiivistänyt Finn-Göran Wennström

Lommi Harri  
07.02.1929  – 22.04.2017

Talvisodan päätyttyä liityin sen ajan hengen mukaisesti Merisuojeluskunnan poikaosastoon. Osastoomme kuului ainakin 100 innokasta poikaa, ja pääsimme harjoittelemaan Kotkan pallokentällä. Minusta tuli ryhmänjohtaja ja venematruusi. Vuonna 1941 olin lähettinä Kotkan laatikkotehtaalla, jossa Merisuojeluskunta varmisti parakkituotannon turvaamisen. Isäni toimi Merisuojeluskunnan poikaosaston päällikkönä, ja sain häneltä tietää, että ”nyt olisi mahdollisuus ilmoittautua kurssille Sunilaan, jossa sotilaspojista tultaisiin tekemään tykkimiehiä paikallisiin ilmatorjuntayksiköihin”. Ikävuoteni eivät tosin olisi tätä mahdollistaneet, mutta pituuteni riitti hyvin ja pääsin vuonna 1942 mukaan noin kolmen viikon pituiseen koulutukseen. Meitä oli kaikkiaan 50 poikaa.

Tämä kurssi oli kokeiluluontoinen, sillä Pääesikunta halusi kokemusta siitä, miten 15-17 ikävuosien välillä olevat sotilaspojat menestyisivät tykkimiehinä kotiseudun ilmatorjuntajoukoissa. Kurssi oli tuona vuonna ainoa, mutta vuonna 1943 kutsuttiin lukioiden kuudes- ja seitsemäsluokkalaiset samanlaisiin tehtäviin mm. Helsingin ilmatorjuntaan.

Tiivis harjoittelu Sunilassa alkoi jalkaväen koulutuksella. Kuubalaista serenadia laulaen marssimme Sunilan Pirtiltä 85. Kevyen It-jaoksen tuliasemiin tykkiäksiisiin. Muita tutuiksi tulleita marssilauluja olivat ”Kuullos pyhä vala” ja ”Sillanpään marssilaulu”. Tykkikoulutus keskittyi tykkiryhmän eri tehtävien hallintaan, tulitoimintaan ja ammusten käsittelyyn.

Kurssin päätyttyä meidät 25 kotkalaista poikaa siirrettiin Kotkan Palotornin vuorelle, jossa yksikkömme 25. Kevyt ilmatorjuntajaos Torni sijaitsi. Tykkiasemien edestä raivattiin pois ylimääräiset esteet, jotka haittasivat tulitoimintaa. Saimme myös uudet 40mm:n Bofors-tykit vanhojen saksalaisten tykkien tilalle.

Tehtäväni ammusmiehenä oli huolehtia siitä, että tulitoiminnan aikana sain ojennettua ns. patruunakamman, jossa oli aina neljä ammusta, nopeasti lataajalle, jotta tulitoiminta ei keskeytynyt. Kiivaassa tulituksessa ammukset saattoivat loppua, jolloin niitä oli nopeasti haettava varastosta lisää. Eräässä tilanteessa olin hakemassa kahta kammallista naapuritykiltä, jolla oli toimintahäiriö, kun jouduin asemaamme vastaan hyökkäävän vihollishävittäjän tulitukseen. Pääsin kuitenkin ehjin nahoin tykillemme suojaan. Elokuussa 1942 yksi pommi sujahti vuoren suojakaidetta hipaisten alas Satamakadulle ja räjähti siellä. Yleensä ilmahyökkäykset tapahtuivat yöllä, joten päivällä huollettiin tykit, täydennettiin ammukset tykkiasemiin ja osallistuttiin oppitunneille sekä syötiin ja siivottiin. Saimme myös luvan käydä Uimalaitoksella uimassa, mikä oli todella hyvä asia, sillä luteet kiusasivat meitä aina öisin, ennen kuin ne saatiin hävitettyä.

Vihollisen lentotoiminta oli vilkkainta öiseen aikaan. Hälytyksiä tykeille oli usein sekä päivisin että öisin. Ja silloin oli mentävä tuliasemaan päällä olevasta varustuksesta riippumatta ja nopeasti. Meille kertyi vartiovuoroja joka viikko niin paljon, että monet alkoivat torkahdella vartiovuorollaan. Santsistakin saimme ”nauttia”, kun jaosjohtajamme oli yllättänyt puhelinpäivystäjän nukkumasta. Univelka teetätti tepposia, kun syvästä unesta piti kiirehtiä kohti tuliasemaa; fakta ja fiktio saattoivat mennä sekaisin.

Koulunkäynti kuitenkin jatkui sitten vaihtelevalla menestyksellä vuonna 1943. Saman vuoden keväällä olin uudelleen menossa ilmatorjuntajoukkoihin ja nyt Vesitorninmäelle. Yksikön vääpeli Martti Muinonen totesi, että olen alaikäinen ja kehotti pyrkimään lähetiksi Rykmentin esikuntaan, johon tehtävään pääsinkin. Kesällä 1944 olin naulaamassa Laatikkotehtaalla ammuslaatikoita aina rauhan tuloon asti.

Keväällä 1945 sain keskikoulun päästötodistuksen ja pyrin Kauppaopistoon, jonne pääsin toisella yrittämällä ja valmistuin keväällä 1949. Saman vuoden syksyllä jouduin kutsuntojen kautta varusmiespalvelukseen. Kotiuduin syksyllä 1950 reservin vänrikkinä (UK68) ja sain vielä kutsun kertausharjoituksiin vuonna 1956, jolloin minut koulutettiin panssarintorjuntakomppanian päälliköksi ja ylennettiin luutnantiksi.

Siihen sitten sotilastoimet päättyivätkin. HL/F-JW