Sukuseura

Adolfsen–sukuseuran perustava kokous pidettiin 6.8.1988 Kotkan Leikarissa, jolloin syntyi Adolfsen-sukuseura niminen rekisteröimätön yhdistys. (nykyisin rekisteröity)
Seuran tarkoituksena on selvittää suvun vaiheita ja historiaa, vaalia suvun perinteitä ja edistää yhteenkuuluvuuden tunnetta jäsentensä keskuudessa. (2§)

Seura pyrkii toteuttamaan tarkoitusperiään mm.
• järjestämällä kokouksia, sukupäiviä, retkiä ja muita tilaisuuksia
• keräämällä ja arkistoimalla sukua koskevaa tietoutta
• selvittämällä ja auttamalla suvun jäseniä selvittämään suvun vaiheita, sekä saattamalla tutkimustyön tulokset jäsenistön tietoon
• harjoittamalla sukuseuran tarkoitusperiä edistävää julkaisutoimintaa
• pitämällä luetteloa suvun jäsenistä (3§)

Tuomo Silenti 4.8.2018 / ote Adolfsen-sukuseuran 30-vuotisjuhlapuheesta

Adolfsen-sukuseuran perustava kokous pidettiin lähes päivälleen 30 vuotta sitten ravintola Leikarissa. Itse en päässyt siihen osallistumaan, mutta tiedän, että täällä on monta sellaista henkilöä, jotka silloin olivat läsnä. Sukuseura kuten ei mikään muukaan yhdistys synny itsestään, vaan sen perustamiseen tarvitaan ideointia, organisointikykyä ja työtä.

Valotan hieman sukuseuramme syntyhistoriaa. Adolfsenin sukuseuran syntyyn vaikutti ratkaisevasti Martti ja Eeva Ahtisaaren kesäinen yllätysvierailu vuonna 1985 Kotkaan Martin Raili-serkun luokse. Vielä tuolloin sukulaisten luo saatettiin poiketa kyläilemään ennalta ilmoittamatta, mutta nykyisin kuten tiedämme, se on jo harvinaisempaa. Noihin aikoihin Martti oli siirtynyt pitkältä ulkomaan komennukselta ulkoministeriön kehitysyhteistyöosastolle alivaltiosihteeriksi ja hän oli alkanut tuntea tarvetta tutustuttaa Eva-vaimo norjalaistaustaisiin sukulaisiinsa. Ilta Raili-serkun kotona oli kulunut rattoisasti ja suvun asioita oli käsitelty perusteellisesti. Ja jotta joitain tuloksia olisi saatu aikaan, Martti oli ehdottanut visiitin päätteeksi Railille, että kun ”sinä vaikutat niin tomeralta naiselta”, niin sinähän voisit alkaa suunnitella laajempaa sukutapaamista.

Tästä Raili, jota myös norjalaiset sukunsa juuret olivat alkaneet kiinnostaa, sai sysäyksen lähteä muuttamaan ajatusta konkreettiseksi toiminnaksi. Hyvänä organisaattorina Raili perusti heti ”esikunnan”, jonka sihteeriksi lupautui Mirja-sisko. Esikunnan jäseniksi Raili ja Mirja pyysivät Eino-isänsä sisarien lapsia, siis serkkujaan. Nyt tämä joukko alkoi ottaa yhteyttä Kotkassa asuviin sukulaisiinsa ja vähitellen muodostui Adolf Jakobsenin jälkeläisten sukuhaarakohtainen verkosto.

Tässä vaiheessa Raili sai ajatuksen, että jos kerran järjestetään sukukokous, niin miksei sitten samalla voitaisi perustaa sukuseuraa. Niinpä Raili hankki Sukuseurojen Keskusliitosta säännösluonnoksen, joka sitten esikunnassa muokattiin sopivaksi Adolfsenin–sukuseuran säännöiksi. Säännöt hyväksyttiin hotelli Leikarin sukukokouksessa vuonna 1988 ja ne ovat edelleen voimassa vain pienin muutoksin. Leikarin kokouksessa Raili valittiin sukuseuran itseoikeutetuksi puheenjohtajaksi ja Mirja sihteeriksi. Näissä tehtävissä he ovat toimineet 30 vuotta eli yhden sukupolven iän, jota on pidettävä hatunnoston arvoisena tekona. (TÄHÄN APLODIT!!)

Sukuseuran sääntöjen mukaan seuran tarkoituksena on mm. selvittää suvun vaiheita ja historiaa, vaalia suvun perinteitä ja edistää yhteenkuuluvuuden tunnetta jäsentensä keskuudessa.

Voidaankin kysyä, kuinka tässä sitten on onnistuttu?

Mielestäni loistavasti, sillä seuran aloitteesta Kotkan kaupunki kunnosti ja modernisoi vanhat saha-ammattilaisten Norjalaispytingit, joissa esivanhempamme aloittivat, keittiön ja kamarin suuruisessa asunnossa, uuden elämän vieraalla maalla. Erittäin arvokkaana tekona on myös pidettävä sitä, että Adolf ja Grethe Jakobsenin vanhimman pojan Marenius Adolfsenin ja hänen vaimonsa Anna-Stinan hautakiveen on saatu asennetuksi muistolaatta, kertomaan suvun norjalaisista juuristamme. Merkittävä on niin ikään sukuseuran koostama valokuvin varustettu Adolfsen sukupuu ja internetissä toimivat sukuseuran kotisivut, joilla on julkaistu joukko suvun historiaa käsitteleviä artikkeleita ja katsauksia. Yhteenkuuluvaisuuden tunteen symbolina on pidettävä vielä sukuseuralle tehtyä standaaria ja viiriä ja Erkki Kannoston suunnittelemaa seuran kultaista korua. Yhteenkuuluvaisuuden tunnetta on ylläpidetty ja vahvistettu järjestämällä lukuisia sukukokouksia, kiertoajaluja, teatteriretkiä ja oopperamatkoja. Kerran sukukokous on pidetty Norjassa, minkä toteuttaminen on vaatinut erinomaista organisointikykyä. Jäsenkirjettä, joka nykyisin ilmestyy sähköisessä muodossa, on toimitettu kaikkiaan 50 numeroa, joka myös on oiva osoitus pitkäjänteisyydestä. Yllä mainituista aikaansaannoksista ja sukuseuran toiminnan ylläpidosta 30 vuoden ajalta on kiitettävä myös aktiivista seuran hallitusta.

Kun nyt vietämme sukuseuramme 30-vuotisjuhlaa, voimme myös hyvällä syyllä tarkastella, mitä muuta merkittävää sukumme piirissä on tapahtunut viimeisen 30 vuoden aikana. Yksilöimättä ketään moni sukulaisemme on niittänyt mainetta taiteen eri osa-alueilla. Taiteellinen lahjakkuus ja erityisesti musikaalisuus näyttävätkin kulkevan sukumme piirissä vahvoina. Musikaalisuus ilmeni jo 1880-luvulla, jolloin Marenius Adolfsenin perhe lauloi neliäänisesti hengellisiä lauluja soutaessaan Hallasta sunnuntaisin Jumalanpalvelukseen Kymin kirkkoon. Myös yhteiskuntaelämän eri alueilla ovat sukulaisemme kunnostautuneet. Mutta ylitse muiden on kuitenkin mainittava Martti Ahtisaaren valitseminen ensi kertaa Suomessa järjestetyllä suoralla kansanvaalilla tasavallan kymmenenneksi presidentiksi. Lisäksi Norjan suurkäräjien valitsema Nobel-komitea myönsi hänelle ensimmäisenä suomalaisena Nobelin rauhanpalkinnon. Tällaisiin saavutuksiin ei ole yltänyt kukaan toinen suomalainen.

Sukuseuramme on siis 30 vuoden ikäinen eli yhden sukupolven mittainen ja tästä eteenpäin käynnistyy sukuseuramme historian toinen sukupolvi. Toivon, että seura onnistuu seuraavankin 30-vuotiskauden aikana ylläpitämään sukuseuran tavoitteita ja rekrytoimaan seuran hallitukseen motivoituneita norjalaisista juuristaan kiinnostuneita jäseniä. Haluan lopuksi vielä todeta, että on ollut suuri ilo ja kunnia kuulua tähän vahvoista persoonista muodostuneeseen sukuyhteisöön ja juuri sukuseuran ponnistelujen ansiosta olemme nyt täällä.